Heikki ja Hilma Honkasen säätiö

Historiaa

Säätiön perustaminen

Talousneuvos Heikki Honkanen ja hänen puolisonsa Hilma Honkanen perustivat rakennusliikkeensä varoilla säätiön, jonka säännöt oikeusministeriö vahvisti joulukuussa vuonna 1953. Säätiön ensimmäiseen hallitukseen kuuluivat säätiön perustajat talousneuvos Heikki Honkanen, rouva Hilma Honkanen, hallitusneuvos L. A. Castrèn, Helsingin yliopiston rehtori professori Paavo Ravila, kansakoulunopettaja Jalmari Mikkola ja professori Brynolf Honkasalo. Säätiön asiamiehenä toimi metsänhoitaja Heimo Honkanen. Tämän jälkeen säätiön hallituksessa on ollut vuosikymmenien ajan yliopistojen, julkishallinnon ja rakennusmestarien edustus.

(Heikki Honkanen)

Rakennusmestari, sittemmin talousneuvos Heikki Honkanen syntyi 5.7.1888 kuopiolaisen kirvesmiehen poikana. Hän oli sisarusparven seitsemäs lapsi. Vanhempien varattomuus oli esteenä lahjakkaan pojan opinnoille.

Toimittuaan vuosina 1907 – 1918 kolmessa suuressa rakennusliikkeessä vastaavana rakennusmestarina ja otettuaan Jääkäritykistöprikaatin vapaaehtoisena osaa kansalaissotaan hän perusti vuonna 1918 Poriin oman rakennusliikkeen, jonka hän siirsi Helsinkiin vuonna 1927. Talousneuvoksen arvon Heikki Honkanen sai vuonna 1953.

Taloudellisen yrittäjätoiminnan ohella hän oli aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa. Hän oli Kuopion Teollisuusvirkailijayhdistyksen perustajajäsen ja hän toimi Porin rakennusmestari-yhdistyksen sihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana. Hänen sydäntään lähellä oli myös kristillinen työ. Hän oli Helsingin evankelisluterilaisten seurakuntien kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen. Hän toimi Sininauhaliiton, Raittiuskotisäätiön, Vankeusyhdistyksen, Kristillisen Taideseuran ja Teologian ylioppilaiden ylioppilaskodin Konviktin johtokuntien jäsenenä.

(Hilma Honkanen)

Kun talousneuvos Heikki Honkanen kuoli vuonna 1963, hänen puolisonsa Hilma Honkanen jatkoi säätiön hallituksessa aina kuolemaansa saakka vuoteen 1973.

Hilma Honkanen syntyi Enossa 8.6.1891. Opiskeltuaan Helsingin kauppiaitten kauppakoulussa hän perusti maataloustuotteiden tukkuliikkeen. Solmittuaan avioliiton vuonna 1915 Heikki Honkasen kanssa hän työskenteli puolisoiden rakennusliikkeessä.

Liike-elämään osallistumisensa ohessa hän toimi aktiivisesti seurakuntatyössä ja Suomen Valkonauhaliiton piirissä. Hän oli mukana säätiön toiminnassa koko elämänsä ajan.

Säätiö on teetättänyt kuvanveistäjä Pekka Kontion suunnittelemat muistomitalit perustajiensa elämäntyön kunniaksi.

Copyright © HONKASEN SÄÄTIÖ 2024