Opiskelija-apurahat on tarkoitettu nuorille lahjakkaille ja vähävaraisille suomalaisille opiskelijoille, alkaen toisen asteen opinnoista aina ensimmäiseen ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tai ensimmäiseen yliopistolliseen maisterin tutkintoon asti.

Hakemusvuonna hakija voi täyttää enintään 35 vuotta. Suoritettavien opintojen on kuuluttava valtion opintotuen piiriin.

Hakulomake on tilattavissa erikseen lomakkeen jakoaikana säätiön toimistosta Maneesikatu 4 c B 50, 00170 Helsinki, puh. (09) 135 6545, tai säätiön kotisivuilta lomakkeen jakoaikana avautuvasti linkistä.

Säätiön hallitus on päättänyt, että lukuvuodelle 2015 – 2016 ei julisteta haettavaksi henkilökohtaisia avoimia opiskelija-apurahoja.

Hakuajan ulkopuolella tulleita tai puutteellisia hakemuksia emme käsittele.

Hakuohje ja –lomake aktivoituvat vain hakuaikana alla olevasta linkistä.

(Hakuohjeet ja lomake)






   
Yhteystiedot Copyright © HONKASEN SÄÄTIÖ 2015